Katso

<< Palaa

HYVÄT KLUBILAISET

Kun juhlamme ovat onnellisesti ohi, on hyvä palata hetkesi sitä edeltäviin aikoihin. Juhlien suunnittelu alkoi jo viime vuoden puolella. Ensimmäisessä ideointipalaverissa juhlien visioksi asetettiin arvostuksen ja kunnioituksen osoittaminen jäsenillemme kiitoksena heidän vahvasta työstään ja aktiivisesta osallistumisestaan Klubin toiminnassa. Samalla toivottiin, että juhlien henki auttaisi meitä kaikkia muistamaan menneiden sukupolvien aherruksen ja uhraukset ja antaisi meille kaikille uskoa ja voimaa jatkaa heidän työtään.


Klubin 125-vuotisjuhla alkoi torstaina 22.9.2016 juhlakokouksella vuorineuvos Kari Neilimon johtaessa lämminhenkisesti kokouksen kulkua ja Sointu Langin kirjatessa tapahtumat muistiin. Juhlakokouksen huipentuma oli kolmen uuden kunniajäsenen valinta. He olivat kulttuuriministeri Timo Tulosmaa, biljardimestari Seppo Leskinen ja ruutimestari (emeritus) Vesa Rinkinen. Me tunnemme heidät ja tiedämme heidän työnsä suurenmoisen arvon.

Juhlakokouksen jälkeen matkasimme Tampereen yliopiston juhlasaliin, jossa Mieskuoro Laulajat johtajanaan kuorokapellimestari Paavo Hyökki esitti isänmaallisia lauluja kuvakavalkadin kerratessa taustalla Klubin historiaa. Noin 540 klubilaista nautti musiikista kakkukahvien keralla.

Lauantaina 24.9.2016 juhlat jatkuivat Tampereen kaupungin vastaanotolla Raatihuoneella. Pormestari Anna-Kaisa Ikonen toivotti juhlijat tervetulleiksi ja palautti mieliimme Klubimme ja Tampereen kehitykseen myönteisesti vaikuttaneet monet historialliset yhteydet. 

Raatihuoneelta siirryttiin Klubille nauttimaan 125-vuotisjuhlien juhlaillallinen. Klubin puheenjohtaja Pasi-Heikki Rannisto toivotti klubilaiset tervetulleiksi sanoin ja sävelin. Juhlassa valtioneuvos Riitta Uosukainen piti juhlapuheen, jossa hän muistutti meitä keskinäisen luottamuksen, yhteisymmärryksen ja yhteistyön suunnattoman arvokkaasta merkityksestä. 

Tässä yhteydessä on ensiksi paikallaan kiittää Aamulehteä ja Tampereen kaupunkia hyvästä yhteistyöstä ja myötävaikutuksesta juhlassamme. Kiitokset ovat ehdottomasti ansainneet myös juhlatoimikunnan puheenjohtaja Satu Rannisto ja sihteeri Sointu Lanki siitä erityisen tärkeästä työstä, jonka tuloksena juhlamme olivat. 

Sinulle, juhliimme osallistunut Klubimme jäsen, esitämme parhaimmat kiitoksemme siinä toivossa, että visiomme antoi sinulle innostusta ja voimia jatkaa työtä isänmaamme ja kulttuurimme puolesta myös tästä eteenpäin. 

Risto Harisalo Pasi-Hekki Rannisto





Kommentit

# Jaakko Pitkänen
26. syyskuuta 2016 16:21
PARHAIMMAT ONNITTELUT 125-VUOTIAALLE -
TAMPEREEN SUOMALAINEN KLUBI - SUOMALAISUUDEN PUOLESTA!


Jaakko Pitkänen, HT FM

Kommentoi

Vain rekisteröityneet voivat kommentoida.

Jos et ole vielä rekisteröitynyt ja haluat kommentoida, rekisteröidy tästä sivustolle.
Jos olet jo aiemmin rekisteröitynyt, kirjaudu sivustolle.

Julkaistu 26.09.2016