Katso

<< Palaa

Suomi ideologioiden puristuksessa

Ennen 1900-luvun alkua, ja sen taitteessa, käytiin keskustelua kohtaloa määrittelevistä kysymyksistä. Tulisiko Suomen itsenäistyä? Pitäisikö suomen kieli asettaa sivistyksen kieleksi ruotsin ohella? Minkälainen valtiomuoto Suomeen tulisi muodostaa? Kun katsoo historiaamme Pohjantähden alla, ei voi kuin ihmetellä. Miten itsestään selvät asiat olivat silloin täysin kyseenalaisia? Niiden eteenpäin vieminen tarvitsi määrätietoista johtajuutta, joka edellyttää vahvaa arvopohjaa. Vähän niin kuin Steven Spielbergin ohjaamassa elokuvassa Lincoln, Abraham Lincoln ajaa läpi, suuresta kritiikistä ja oman asemansa vaarantamisesta huolimatta, orjuuden lopettavan perustuslain uudistuksen alahuoneen läpi. Mahdottomalta tuntuvista ajatuksista voi tulla totta.

 

Joskus erimielisyydet pääsevät kärjistymään konflikteiksi, kun keinoista tulee tavoitetta tärkeämpiä.  Ilmapiiri muuttuu niin, että toinen ei vastusta ainoastaan meidän ideoita vaan myös meitä itseämme. Suomessa päädyttiin itsenäistymisen jälkeen sisällissotaan sosialismin takia. Nuoren tasavallan luottamus itseensä palautui vasta talvisodan jälkeen, kun kaikki muut vaihtoehdot yhteistyöhön verrattuna olivat huonompia. Päätimme konsensuksen turvin rakentaa hyvinvointivaltion, joka pyrkii tarjoamaan kaikille sosiaaliturvan. Voisiko hyvinvointivaltion sanoa olevan eräänlainen kompromissi oikeiston ja vasemmiston kesken? Taloudellisesta toimeliaisuudesta tehdään vaikeampaa kokonaisuudessaan korkean verotuksen ja kannustinloukkujen kautta, jotta ihmiset voivat hakea riittämätöntä sosiaaliturvaa byrokraattisen hakemusmenettelyn kautta. Toisaalta voidaan sanoa, että Suomi on noussut top 100 -maan joukosta top 10 -maan joukkoon 2000-luvulle mennessä tarjoamalla kaikille tasa-arvoiset mahdollisuudet tavoitella unelmiaan.

Kylmän sodan aikana suomalaiset tasapainoilivat Neuvostoliiton ja länsimaiden välissä. Kommunistinen kansandemokratia sai odottaa, mutta niin myös vapaa markkinatalous. Mikäli ei hyväksynyt puolueettomuutta tai kolmikantaa, ei kabinetin ovi auennut. Tämänlainen konsensus toimi eräänlaisena kapeana mielipidekäytävänä, jolla hallittiin julkista keskustelua. Sen ulkopuolelle jäi, mitä johtavat poliitikot eivät uskaltaneet sanoa suomettuneisuuden ilmapiirissä. Tv-kanavia oli yksi, ja sekin oli valtion omistuksessa. Sitten tuli jokin ihmisten maailmankuvaa järisyttävä tapahtuma. Ikuiseksi arvioitu Neuvostoliitto romahti. ”Status Quo” oli muuttunut kansalaisten noustessa sosialismia ja sortovaltaa vastaan Itä-Euroopassa viimeisen neuvostojohtajan hyväksynnällä. Parlamentaarinen demokratia alkoi näyttää itseltään myös Suomessa, kun presidentti-instituutiolta säädettiin pois Kekkosen pitkälle käyttämät valtaoikeudet.

Nykyään tuntuu siltä, että julkinen keskustelu yrittää pysyä kaukana ideologiasta. Ikään kuin arvot johtaisivat meidät sokeasti pois tosiasioiden ääreltä. Politiikka perustuu kuitenkin aina ideologiaan, sillä on monta eri keinoa saavuttaa määränpää. Faktat asettavat reunaehdot, mutta suunnan valinta on aina mielipide. Ilman tavoittelemisen arvoista visiota voidaan vain keskittyä yksittäisiin hankkeisiin, ymmärtämättä sen roolia suuremmassa kuvassa.

Olen kuullut monesti sanottavan, että ideologioita kuvaavat termit, kuten konservatismi, liberalismi ja oikeisto sekä vasemmisto ovat loppuun kuluneita. Niissä ei ole enää mitään sisältöä, joka kuvaisia henkilön arvomaailmaa tarkasti. Voi olla liberaali, joka ei halua liberaalia talouspolitiikka tai konservatiivi, joka ei kannata moraalikonservatismia. Vastaavasti oikeistolainen voi vastustaa Natoon liittymistä ja vasemmistolainen voi haluta veronalennuksia. Ikään kuin poliitikot poimisivat jokaisen aatteen parhaat palat, jotta äänestäjille voitaisiin tarjota kaikkia tyydyttäviä ratkaisuja. Ehkä osin johtuen tästä, yksittäisistä asioista on alkanut tulla kokonaisuutta merkittävämpiä politiikan teossa. Puoluekentältä löytyy yhden asian puolueita enemmän kuin koskaan.

En kuitenkaan usko, että arvokeskustelu on menneen talven lumia. Meillä on politiikassa uusia määrittelemättömiä kiintopisteitä, jotka ylittävät aaterajat. Henkilökohtaiset mielipiteet merkitsevät niissä paljon, sillä puolueen kantaa ei ole vielä tuotu selkeästi esiin. Ajankohtaisista aiheista voidaan ainakin tunnistaa ne konfliktit, jotka arvojen törmääminen toisiinsa ovat luoneet.

Kansainvälinen yhteistyö, suora demokratia ja valtion tehtävien uudelleenjärjestely saa meidät miettimään, mikä olisi optimaalisin päätöksentekotaso näille asioille. Päätöksien tulisi olla järkevästi sovittavia ja silti mahdollisimman lähellä kansalaisia. Keskusta ajaa maakuntahallintoa Suomeen, ja esimerkiksi EU-piireissä on mietitty seuraavia integraation askelmerkkejä. Puhutaan vallan keskittämisestä tai sen hajauttamisesta. 

Valtion roolia kartoitetaan ylipäänsä uudelleen. Elvytetäänkö julkisilla investoinneilla, tasoitetaanko tuloeroja vai vähennetäänkö valtion roolia talouden ohjauksessa? Näiden kysymyksien kautta löytää jo kauan käydyn keskustelun yksilön suhteesta yhteisön etuun. Olemme omaksuneet yksilökeskeisen elämäntavan, mutta yhä uudelleen se asetetaan kyseen alaiseksi.

Globalisaatio laittaa kansakunnat miettimään suhdettaan uudella tavalla ulkomaailmaan. Yhtäkkiä olemme astuneet keskinäisen riippuvuuden aikakauteen, jossa tuhansia maahanmuuttajia ja pakolaisia lähtee etsimään parempaa elämää Euroopasta. Euroopan unionista tulee merkittävä osa eduskunnan säätämistä laeista. Kulttuurivaikutteet ja monikansalliset yritykset yhdenmukaistavat kulutustottumuksia ja elämäntapoja. Missä määrin meillä on velvollisuus vastaanottaa ja tarjota maailmalta saapuville maahanmuuttajille taloudellista apua, samaan aikaan, kun suomalaisten omia saavutettuja etuja on tarkoitus vähentää? Annammeko kansallisen etumme hukkua yhteisissä pöydissä eurooppalaisen solidaarisuuden eteen? Tulisiko meidän suojella kansallista perintöämme, jotta tulevat sukupolvet voisivat myös kokea elävänsä Suomessa? Myöskään sananvapaus ja kulttuurirelativismi eivät sovi helposti yhteen. Kun ei voida johdonmukaisesti omaksua toisista kulttuureista saapuvien käsityksiä oikeasta ja väärästä luopumatta omista, on ratkaisevaa, että voidaan väkivallattomasti käydä vuoropuhelua ihmisten välillä.

Jatkuva kehitys asettaa kyseenalaiseksi, miten yhteen sovitamme sen moraalimme kanssa. Tällöin puhutaan ilmastonmuutoksesta, kloonauksesta, turkistarhauksesta, TTIP-sopimuksen vaikutuksista ja modernista sodankäynnistä. Teknologian kehitys on muuttanut arkipäiväämme perusteellisesti, ja meillä kaikilla on digitaalinen jälkemme. Kun joudumme katsomaan terroristi-iskujen tapahtuvan jo toista kertaa Pariisissa vuoden sisällä, herää kysymys tarvittavista toimista kansallisen turvallisuuden takaamiseksi. Onko turvallisuus niin tärkeää, että tinkisimme perustuslaissa mainitusta yksityisyydensuojasta viranomaisten kanssa?

Ajattelit näistä kysymyksistä mitä vain, vastauksen luominen vaatii suunnan näyttöä kantaa ottamalla. Lähden haasteeseen monen muun tavoin yksi asia mielessä. On aika uskomatonta, että viisimiljoonainen kansa, jolla ei ole muuta etulyöntiasemaa kuin sisu sekä puu ja pää vaurauden luonnissa, on pysynyt itsenäisenä jo kohta 100 vuotta. Kyllä me uusista haasteista selvitään.

”Satu uusi nyt Suomesta syntyvä on, se kasvaa, se ryntää, se voittaa.”


Samir Pietarinen, Tampereen lyseon lukion Eurooppa-linja

Kommentit

Ole ensimmäinen kommentoija!

Kommentoi

Vain rekisteröityneet voivat kommentoida.

Jos et ole vielä rekisteröitynyt ja haluat kommentoida, rekisteröidy tästä sivustolle.
Jos olet jo aiemmin rekisteröitynyt, kirjaudu sivustolle.

Julkaistu 08.12.2015