Katso

<< Palaa

Suomi ideologioiden puristuksessa

Eletään 1900-luvun alkuvuosia maaseudulla, jossa kyläläiset raatavat taksvärkkipäiväänsä helteisen keskikesän auringon alla. Kaukana pellonreunalla ylellisissä hevosvaunuissa istuu kartanon herra vaimoineen. He nauttivat kylmää juotavaa aurinkovarjon alla ja katselevat pellolla työskentelevää työväkeä ja torppareita.

Vuonna 1917 Suomen työväki oli vailla oikeuksiaan. Ei ollut kunnollista työaikaa tai lakisääteisiä vapaapäiviä. Vaikka vähäosainen työväki saikin pieniä myönnytyksiä, kuten yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden kuntavaaleissa ja kahdeksan tunnin työpäivän, tyytymättömyys säilyi samaan aikaan, kun Venäjän bolsevikkivallankumous inspiroi ja houkutti heitä – syttyi verinen sisällissota, jonka seuraukset olivat vakavia.

Sisällissodan taustalla kyti tyytymättömyys suomalaisen yhteiskunnan eriarvoisuuteen. Suomessa kilpaili kaksi täysin toisistaan poikkeavaa ideologiaa: porvarien ja tilallisten oikeisto ja työväen sosialismi. Tämä vastakkainasettelu on vaikuttanut koko Suomen itsenäisyyden ajan ja sen voi katsoa jatkuvan edelleen.

Sisällissota oli, tosin ikävällä tavalla, tärkeä ajanjakso Suomelle. Se osoitti, että suomalainen yhteiskunta vaatii parannusta ja sen aikaansaaminen on mahdollista. Vaikka Suomesta ei tullutkaan vasemmiston toivoma kommunistinen valtio, työväen asema alkoi parantua. Alkoi eheyttämisen aikakausi, joka pelasti isänmaamme tulevaisuuden. Talvisotaan mennessä suomalainen yhteiskunta oli yhdentynyt ja työväki oli saanut tärkeimmät oikeutensa. Nyt heillä oli kahdeksan tunnin työpäivä, oikeus vuosilomaan ja oikeus perusopetukseen. Jopa sosiaaliturva oli alkanut kehittyä ja huono-osaisimmille maksettiin köyhäinapua. Tosin heti sisällissodan jälkeen maamme oli vahvasti valkoisten hallinnassa eikä kommunismia sallittu. Äärioikeistolainen Lapuan liike kuljetti kommunisteja itärajalle ja vainosi vanhaa sisällissodan vastapuolta. Vaikka yhteiskuntamme oli yhdentynyt eikä varsinaisia liittymishaluja Neuvostoliittoon enää ollut, vasemmiston ja oikeiston välinen vastakkainasettelu säilyi vahvana ja kaikenlainen kommunismiin viittaava toiminta tukahdutettiin. Muuri kahden ideologian välillä pysyi – ei kuitenkaan enää niin vahvana.

Sotien jälkeen Suomi oli tiukasti Neuvostoliiton vaikutuspiirissä. Maamme ulkopolitiikka oli maltillista ja aina Neuvostoliiton kanssa yhteisymmärrykseen pyrkivää. Puhuttiin suomettumisesta. Samalla kun Neuvostoliitto painosti Suomea yhä lähemmäs itseään, muut länsimaat toivoivat Suomen suuntaavan enemmän kohti lännen kapitalismia. Maamme oli pahassa välikädessä: toisaalta Neuvostoliitto oli tärkeä kumppani Suomelle, mutta toisaalta jopa sosialistista vallankumousta pelättiin ajoittain ja haluttiin korostaa omaa itsenäisyyttä. Idän ja lännen, sosialismin ja kapitalismin ja yksipuolue- ja monipuoluejärjestelmän valtataistelu vaikutti nyt Suomessa.

Nykyään Suomi on tasa-arvoinen maa, jossa jokaisen kansalaisen hyvinvointi on taattu. Harvemmin enää ajatellaan, että 1900-luvun alun ideologioilla olisi suurta merkitystä. Demokraattinen järjestelmämme on vakaa ja se on laeilla ja byrokratialla turvattu. Politiikka on yhdenmukaistunut ja lähes kaikilla puolueilla on paljon samoja tavoitteita puolueohjelmissaan. Enää omien tavoitteidensa ajamiseksi ei tarvitse tarttua aseeseen.

Ammattiyhdistyliike nykyisellään on jäänne 1900-luvun alun epätasa-arvoisesta yhteiskunnasta. Se on vielä ajalta, jolloin työntekijää sorrettiin eikä hänellä ollut oikeuksia. Alun perin ammattiyhdistykset tavoittelivat kahdeksan tunnin työpäivää, vuosilomia, oikeudenmukaisempaa palkkaa ja muita parempia työehtoja. Yhteiskuntamme on muuttunut 1900-luvun alun maatalousyhteiskunnasta globaaliksi palveluyhteiskunnaksi. Yrittäjyyskin on lähentynyt tavallista työntekoa eikä luokkayhteiskuntaa enää ole. Nykyisin on varsin tavallista, että entisajan näkökulmasta yrittäjä, suuri kapitalisti ja pellonreunasta katseleva kartanon herra, työskentelee pidempää päivää paljon pienemmillä tuloilla kuin tavallinen palkansaaja. Siksi ammattiyhdistysliikkeen tulisi uudistua ja ajanmukainen ammattiyhdistysliike ottaisikin huomioon yhteiskunnassa vallitsevan tilanteen, esimerkiksi työmarkkinoilla. Se olisi myös valmis joustamaan tarvittaessa yhteisen hyvän saavuttamiseksi. Sen valta perustuisi vahvaan perinteeseen ja uudenlaiseen neuvottelukykyyn.

Ajatus siitä, kuka Suomea johtaa, on ajoittain hämärtynyt. Tästä elävänä esimerkkinä voidaan pitää uuden hallituksen yksikkötyökustannusten alentamispäätöksiä, joista kuitenkin tehokkaimmat kaatuivat uhkauksiin lakkoilusta. Vielä nykyäänkin vanhanaikaisen työväenliikkeen ideologia kuultaa läpi. Ammattiliitot ovat uudistusten jarruna eivätkä ne kykene mukautumaan muuttuneeseen maailmantilanteeseen. Suomen haastava tilanne kyllä tiedostetaan, mutta sotien jälkeen saavutetuista lisäeduista ei olla valmiita tinkimään. Modernin ammattiyhdistyliikkeen tulisi puhaltaa yhteen hiileen valtiovallan kanssa erityyppisistä ideologioista huolimatta. Nykymuodossaan vastakkainasettelu kukoistaa, mutta peitellyn korrektisti.

Vaikka politiikan harjoittaminen ja yhteiskunnan toiminta on viimeisen seitsemänkymmenen vuoden aikana muuttunut yhä sovinnollisemmaksi, ideologiat eivät koskaan katoa. Ne elävät ikuisesti ja vaikuttavat salaa taustalla. Se tulee tiedostaa ja hyväksyä. Niistä tulee olla ylpeitä ja niitä tulee vaalia. Parhaassa mahdollisessa tapauksessa kaksi täysin toisistaan poikkeavaa ideologiaa voivat taata hienon ja tasa-arvoisen yhteiskunnan, kunhan vain niiden välillä vallitsee riittävän vakaa voimatasapaino. 


Casimir Luhtanen, Tampereen lyseon lukio

Kommentit

# Maaseudun kokenut
20. tammikuuta 2016 10:17
Minua on aina häirinnyt väärä tulkinta "kartanonherroista". Meillä oli kartano, jossa oli elantonamme maanviljelystä, karjanhoitoa ja metsänhoitoa. Työntekijöitä oli 1940-1960 luvuilla 5-10 henkeä.
Kaikkein kovimmat ja ahkerimmat työntekijät olivat "kartanonherra" itse ( entinen suojeluskunta-päällikkö) ja me lapset 12-vuotiaasta alkaen, jotka myös teimme uhrautuvaisesti täydet työpäivät tilamme eteen. Työntekijät olivat ammattilaisia ja välttämättömiä, mutta aina meillä oli hyvä sopu kaikissa töissä.

Tulkinta "kartanonherroista" on näinollen väärä, vaikka heitäkin oli, ehkä 10 % koko ahkerasta maatalousväestä. Väärä tulkinta johtunee Väinö Linnan propaganda-kirjoista. Myös sotia edeltäneet ajat olivat nimittäin vanhempieni kertomana hyvin samankaltaiset.

Kommentoi

Vain rekisteröityneet voivat kommentoida.

Jos et ole vielä rekisteröitynyt ja haluat kommentoida, rekisteröidy tästä sivustolle.
Jos olet jo aiemmin rekisteröitynyt, kirjaudu sivustolle.

Julkaistu 08.12.2015